1 2 1 1 2 0 0 9

Jos kirjoittaisin siitä, miltä tuntuu, toistaisin jo kirjoitettuja asioita. Että on rankkaa, ei etteikö olisi sanottavaa, vaan kun jutut vain alkaa olla niin verisiä, räkäisiä ja sfääreissä. Sivustakatsojaa oksettaa, enkä ole enää pitkiin aikoihin kyennyt syömään, hikoilen ja väsyn äkkiä.

En ole varma, olisiko parempi olla tietämättä koko ajan enemmän, ymmärtämättä minkälaista jälkeä on saatu aikaan, kuinka laajat tuhot ovat. Kuin olisi pyöritty ympyrää naruun sidotun kiven kanssa, nauraen. Työn laajuus kasvaa loputtomasti, katkeruuden määrä ja laajuus kasvaa jatkuvasti, odotan jonkin pyhän rauhan laskeutumista. Elämä tuntuu epäeettiseltä empiiriseltä kokeelta.

Maksatan psykoterapian vanhemmillani, se on mielestäni vähintä. Riisun ulkovaatteet jo rappukäytävässä, koska eteisessä on painostavaa seistä, on peili ja kuulee, miten toinen odottaa seisten keskellä huonetta. Jo heti kynnyksellä sitä tervehtii, kävelee hitaat askeleet huoneen poikki, on vaikea keksiä uutta tervehdystä taas kun kätellään. Minulle on tärkeää olla hyvä potilas, pitää onnistuneita, koherentteja monologeja.

Oikeasti minulta on turha vaatia yhtään mitään. Olen juuri nyt hädintuskin edes kelvollinen puoliso, ystävä, tytär. Olen kärsimätön kuuntelija, marttyyri, mulla on paljon rankempaa kuin sulla, levitän pahaa energiaa, puran vihaani aina tilaisuuden tullen, vaikka tilaisuutta ei tulisikaan, olen paikallakin poissa. Olen siinä typerässä uskossa, että sitten kun asiat on paremmin, ryhdyn omaksi itsekseni, siksi tyypiksi joka on tähän saakka ollut ihan peitossa, jonkun alla. Sitten se minä kutsuu ihmisiä kylään, tekee taas ruokaa ja leikkaa ja liimaa, nauraa paljon, puhuu estottomasti ja on hyvä keskustelukumppani, upea tyyppi, keksii jotain unohtumatonta. Minulle on tärkeää olla tärkeä muille.

Lisäksi muistin, että pidän syksystä, luulin ensimmäistä kertaa odottavani talvea, patterin tuoksu muistutti mummolasta, mutta tämä on huijausta, tämähän on täyttä paskaa. En löydä töitä, alan epäillä että nimeni on kaikilla mustilla listoilla, näytän uudessa toppatakissani juuri siltä, mitä olen, masentunut ja työtön. Köyhällä ei ole varaa näyttää hyvältä, köyhän on tärkeintä pysyä lämpimänä. Samaan aikaan lähipiirissä leviää kuin pisaratartuntana sairaus, johon voi kuolla. Uskon, että teemme jotain perustavanlaatuista väärin, juomavedessämme on jotain, hengitysilmassa tai siinä, mitä tunnemme. Tuntuu, että tunnen vääriä asioita, voi olla että en juuri edes tunne, ei itketä, pian saattaa jopa jo naurattaa, jos tämä ei pysäytä niin mikä pysäyttää?

En vielä haluaisi ajatella aikuisten isoja asioita, rahaa ja kuolemaa.

NYT: Cinematic Ochestra - Ma fleur