Sairaalaviikolla tehdään veljen kanssa iltaretkiä, vien sitä bussilla paikkoihin, Bilteman hyllyjen välissä käännellään jokaikinen katkaisulaikka ja jarrulevy, tehdään tikusta asiaa, näen kun se työntää katetria hihan alle piilompaan. Päivää ennen vuoden vaihtumista se saa terveen paperit. Kuohuviinin äärellä pidättelen itkua, aion pitää tämän veljeni, on mahtipontinen olo.
Poden post christmas -masennusta. En ensin osaa lomaa, nyt arkea, suklaat ja juusto on syöty. En kokenut antamisen, en liiemmin saamisen iloa. Olen tiukkapipoinen lahjojen antaja, saajana vaikea ja kiittämätön. Niin väitetään, vaikka muistan parhaana saamanani lahjana pääni kokoisen tikkarin, jonka syöminen kesti niin kauan, että siitä täytyi pyyhiä pölyjä. Tänäkin jouluna toivoin ainoastaan
pulloharjaa
autonrenkaan sisäkumia
turvavyötä
viivoitinta
suojalaseja
ja tiivisteteippiä.
Sain viivoittimen. Muuten sain turhaa kamaa, joka kannetaan ensi viikolla kirpputorille, jolla se myydään korkeintaan puoleen hintaan. Minusta se on typerää, kieltäydyn lahjoista, en halua edes ”vähän jotain pientä” koska ”vähän jotain pientä” on usein suurinta pahaa enkä tunne ketään, kellä olisi liikaa rahaa, siksi minusta ei pidetä, muiden mielestä se on loukkaavaa. Toivoisin, että maailmankatsomustani vähänkään tuntevat ymmärtäisivät riitelemättäkin kunnioittaa maailmankatsomustani. Niille, jotka eivät tunne: minut on kasvatettu tuntemaan huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä rahankäytöstä, muistan lapsena itkeneeni karkkipäivänä, jätteistä tehdään kokonaisia saaria koska ne eivät mahdu muualle, alan nykyisin voimaan pahoin kaupoissa.
Pidän kyllä hyvistä lahjoista. En vain tunne ketään, kuka tietäisi käskemättä ostaa oikeanlaisia Festivo-kynttilänjalkoja, luomuvillahousuja, villakauluria, Backmanin mahonkitarjotinta, arkkitehtilamppua tai espressokuppeja. Ne on loogisia juttuja, olen universumin helpoin lahjottava – saajassa ei ole vikaa, tunnen vain huonoja lahjanantajia. Tämä sai olla viimeinen Tupperwaren mikroriisikeitin. Tästä eteenpäin tulen kirjoittamaan joulukortteihin, kutsukortteihin ja lehti-ilmoituksiin niin suurin kirjaimin kun vain kehtaan (aika isoin), että pitäkää lahjanne, tilinumero se ja se, sijoituskohde se ja se (keksin monta, innoltani en tiedä mistä aloittaa!). Huoli pois, tulen kyllä toimeen ilman jännitystä. Muut todennäköisesti eivät ota tosissaan, kuka nyt minut ottaisi, antavat edes ”vähän jotain pientä”, lapsiparkahan kasvaa kieroon ilman muovivuorta, eikö niillä ole rahaa pukea sitä kunnon vaatteisiin, häälahjaksi annetaan nimikoidut kuohuviinilasit ja seksiopas, niitä nyt tarvitsee kaikki, minusta se on loukkaavaa, minusta se on kunnioituksen puutetta, sitten minä suutun ja sitten muut suuttuu.
Neljä seinää alkaa käydä tutuiksi. En ole vielä päättänyt, milloin arki taas alkaa. Kahden viikon aikana olen järjestänyt ruokareseptit, päivittänyt leikekirjaa, etsinyt asuntoa, puhunut loputtomasti kadunkulman ja lattialistan suhteesta huonekorkeuteen, löytänyt asunnon, selannut sisustuslehtiä kirjailijan kanssa (!), kirjailijan kanssa sitä ja tätä. Kaksi viikkoa samojen seinien sisällä tekee vastoin odotuksia parisuhteelle pelkästään hyvää, lässynlässyn, oikein innostuessamme ollaan valvottu oikein aamuyöhön. Tuntuu, että tiimi vain vahvistuu, vaikka molemmat ratkeilee liitoksistaan. Meillä on vankka usko siihen, että meillä on mahdollisuus suhteellisen harvinaiseen onneen.
NYT: Bon Iver - Flume
P.S. Joulu oli lahjoista huolimatta onnistunut, kiitos seuran ja ruokien.
Poden post christmas -masennusta. En ensin osaa lomaa, nyt arkea, suklaat ja juusto on syöty. En kokenut antamisen, en liiemmin saamisen iloa. Olen tiukkapipoinen lahjojen antaja, saajana vaikea ja kiittämätön. Niin väitetään, vaikka muistan parhaana saamanani lahjana pääni kokoisen tikkarin, jonka syöminen kesti niin kauan, että siitä täytyi pyyhiä pölyjä. Tänäkin jouluna toivoin ainoastaan
pulloharjaa
autonrenkaan sisäkumia
turvavyötä
viivoitinta
suojalaseja
ja tiivisteteippiä.
Sain viivoittimen. Muuten sain turhaa kamaa, joka kannetaan ensi viikolla kirpputorille, jolla se myydään korkeintaan puoleen hintaan. Minusta se on typerää, kieltäydyn lahjoista, en halua edes ”vähän jotain pientä” koska ”vähän jotain pientä” on usein suurinta pahaa enkä tunne ketään, kellä olisi liikaa rahaa, siksi minusta ei pidetä, muiden mielestä se on loukkaavaa. Toivoisin, että maailmankatsomustani vähänkään tuntevat ymmärtäisivät riitelemättäkin kunnioittaa maailmankatsomustani. Niille, jotka eivät tunne: minut on kasvatettu tuntemaan huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä rahankäytöstä, muistan lapsena itkeneeni karkkipäivänä, jätteistä tehdään kokonaisia saaria koska ne eivät mahdu muualle, alan nykyisin voimaan pahoin kaupoissa.
Pidän kyllä hyvistä lahjoista. En vain tunne ketään, kuka tietäisi käskemättä ostaa oikeanlaisia Festivo-kynttilänjalkoja, luomuvillahousuja, villakauluria, Backmanin mahonkitarjotinta, arkkitehtilamppua tai espressokuppeja. Ne on loogisia juttuja, olen universumin helpoin lahjottava – saajassa ei ole vikaa, tunnen vain huonoja lahjanantajia. Tämä sai olla viimeinen Tupperwaren mikroriisikeitin. Tästä eteenpäin tulen kirjoittamaan joulukortteihin, kutsukortteihin ja lehti-ilmoituksiin niin suurin kirjaimin kun vain kehtaan (aika isoin), että pitäkää lahjanne, tilinumero se ja se, sijoituskohde se ja se (keksin monta, innoltani en tiedä mistä aloittaa!). Huoli pois, tulen kyllä toimeen ilman jännitystä. Muut todennäköisesti eivät ota tosissaan, kuka nyt minut ottaisi, antavat edes ”vähän jotain pientä”, lapsiparkahan kasvaa kieroon ilman muovivuorta, eikö niillä ole rahaa pukea sitä kunnon vaatteisiin, häälahjaksi annetaan nimikoidut kuohuviinilasit ja seksiopas, niitä nyt tarvitsee kaikki, minusta se on loukkaavaa, minusta se on kunnioituksen puutetta, sitten minä suutun ja sitten muut suuttuu.
Neljä seinää alkaa käydä tutuiksi. En ole vielä päättänyt, milloin arki taas alkaa. Kahden viikon aikana olen järjestänyt ruokareseptit, päivittänyt leikekirjaa, etsinyt asuntoa, puhunut loputtomasti kadunkulman ja lattialistan suhteesta huonekorkeuteen, löytänyt asunnon, selannut sisustuslehtiä kirjailijan kanssa (!), kirjailijan kanssa sitä ja tätä. Kaksi viikkoa samojen seinien sisällä tekee vastoin odotuksia parisuhteelle pelkästään hyvää, lässynlässyn, oikein innostuessamme ollaan valvottu oikein aamuyöhön. Tuntuu, että tiimi vain vahvistuu, vaikka molemmat ratkeilee liitoksistaan. Meillä on vankka usko siihen, että meillä on mahdollisuus suhteellisen harvinaiseen onneen.
NYT: Bon Iver - Flume
P.S. Joulu oli lahjoista huolimatta onnistunut, kiitos seuran ja ruokien.
Vuohenjuusto-punajuuripaistos
(6 annosta)
800 g raakoja punajuuria
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kasvis- tai lihalientä
1 tl timjamia
150 - 200 g vuohenjuustoa
Kuori punajuuret ja leikkaa ne lohkoiksi tai paksuhkoiksi viipaleiksi. Levitä ne uunivuokaan. Valele päälle öljy ja liemi ja sirottele pinnalle timjamia. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia ja levitä sitten juusto päälle viipaleina tai murennettuna. Kypsennä vielä 10–20 minuuttia.
Rucola-perunasalaatti
(10 annosta)
1 kg perunoita, kiinteää lajiketta
250 g vihreitä papuja
1 nippu kevätsipulia
1 ruukku rucolaa
Kastike:
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl karkeaa vanhan ajan sinappia
1/2 tl suolaa
Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä, kuori ja leikkaa reiluiksi kuutioiksi. Kypsennä myös pavut, valuta ja jäähdytä kylmän veden alla. Hienonna kevätsipulinvarret. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita voimakkaasti. Laita kaikki salaatin ainekset kulhoon, valuta päälle kastiketta ja sekoita varovasti. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
Kardemummapannacotta
1 kg perunoita, kiinteää lajiketta
250 g vihreitä papuja
1 nippu kevätsipulia
1 ruukku rucolaa
Kastike:
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl karkeaa vanhan ajan sinappia
1/2 tl suolaa
Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä, kuori ja leikkaa reiluiksi kuutioiksi. Kypsennä myös pavut, valuta ja jäähdytä kylmän veden alla. Hienonna kevätsipulinvarret. Valmista kastike. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita voimakkaasti. Laita kaikki salaatin ainekset kulhoon, valuta päälle kastiketta ja sekoita varovasti. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
Kardemummapannacotta
(4 annosta)
2 liivatelehteä
2 liivatelehteä
5 dl kermaa
1 vaniljatanko (tai 1 tl vaniljasokeria)
1 tl kardemummaa
1/2 dl sokeria
2 tuoretta viikunaa
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada kerma kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kermaan. Lisää joukkoon kardemumma ja sokeri. Keitä kermaseosta noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, ota pois liedeltä. Purista liivatelehdistä vesi, ja liuota ne kermaseokseen. Jaa annosvuokiin ja hyydytä jääkaapissa noin 3 tuntia. Kumoa lautasille ja tarjoile paloiteltujen viikunoiden kanssa.
Hyvää uutta vuotta, Barbro.
VastaaPoistaKiitos taas tästä tekstistä. Kuin hyvää kirjaa lukisi.
Lahjoista, niin.
Omilta vanhemmiltani en saa turhaa tai tyhmää vaan pysytään maltillisena onneksi. Ja voisin saada sen viivottimenkin pyytäessäni. Tajuaisivat kyllä.
Miehen vanhemmilta tulee ihan mitä vaan ja miten paljon vaan, kuitenkin jo paljon vähemmän kuin muutama vuosi sitten, jolloin oli pakko ryhtyä rumastikin sanomaan.
Mieheni ei ole juuri koskaan ostanut mulle mitään. Ihan hyvä. Olemme yhdessätuumin todenneet ettei hän tajua vihjeitä, ettei hän tunne sittenkään makuani, että on parempi että itse ostan itselleni.
Ja mitä minä annan hänelle...siitä on tullut jo vähän vitsi: kyllä se taitaa olla se tuoksupullo joka joulu. Tai villapaita. Tai kirja, jonka luen itse.
Violet: Kiitos taas tästä kommentista! Mieltä kohentavaa kuulla, että tätäkin lukee, meinaan kun mitä parempi mieli, sen kevyemmin kirjoitan.
VastaaPoistaEn tajunnut, mihin ryhdyin tämän lahjameiningin kanssa. Jos rajoitan muiden lahjanostoa, saanko silti itse vielä antaa toisille (hyvin harkitusti niitäkin toki)? Saanko silti loukkaantua, jos en saa kirjailijalta lahjaa? Voiko parisuhde voida hyvin, vaikka lahjoja ei annettaisi tai ennen kaikkea: vaikka annettaisiin ihan tolkuttoman huonoja lahjoja? Onko se ettei tunne toisen makua merkki siitä ettei ihan oikeasti tunne toista ollenkaan? Entä jos ensi jouluna keksin oikeasti jotain, mitä haluan toivoa? Annanko toivomuslistan vai kehotanko lahjoittamaan rahaa? Lähetänkö joulukortit tilinumeroineen jo marraskuussa, ettei kukaan ehdi kaupoille?
Aloitan tänään reseptiesi kokeilemisen vuohenjuusto-punajuuripaistoksesta. Pakko tulla hyvää, sillä sekä punajuuri että vuohenjuusto ovat parhaimpia asioita, mitä vuokaan voi laittaa.
VastaaPoistaP: Jee, jee! Nimenomaan. Punajuuren ja vuohenjuuston lisäksi mitä tahansa näistä: rucolaa, pinjansiemeniä, valkosipulia, porkkanaa, mozzarellaa kun laittaa sekaisin, tulee väkisinkin hyvää. Testaa muuten feta-punajuuripastaakin, siihen on resepti ihan ekoissa merkinnöissä. Kasvisruuissa on parasta tämä juustomässäily!
VastaaPoistaSulla on kuvablogi! Millä oikein kuvaat? Understundom on jäänyt lukematta, kun se katosi vanhan koneen myötä kirjanmerkeistä. Nyt luen kaikki vanhat jutut kerralla.
Päätin kuvablogata, koska kirjoittamaan blogia minusta ei enää ole. Minulla on vain tietty määrä sanoja käytössä per päivä ja opiskelut vievät ne kaikki. Toisaalta haaveilen kyllä, että perustaisin kuvablogin rinnalle toisen tekstillä. Että päivittäisin harvoin, mutta kuitenkin. Pitäisi kirjoittaa pitkiä merkintöjä eikä vain kolmea epämääräistä lausetta. Livejournal ei oikein elä enää.
VastaaPoistaKuvaan lomokameralla, eli muovisella halvalla kiinalaisvalmisteisella filmikameralla. En pidä kuvien muokkaamisesta, enkä kuvausvälineistön kalleudesta, siksi lomo.
http://www.lomography.com/photos !
Kun nuo vanhat äsken rykäisin läpi, muistin taas mikä niissä on niin hienoa: ne kolme epämääräistä lausetta. Mutta jos ei tunnu hyvältä, niin sitten ei pidä, ei tietenkään.
VastaaPoistaHuippukuvia. Tuli pakko etsiä polaroid-kameraan filmiä. Mistä noita kameroita löytää, mistä omasi on?
Eihän polaroid-kameraan enää tehdä filmiä! Ymmärtääkseni. Valitettavasti.
VastaaPoistaKameroita voi tilata tuolta nettisivuilta, sieltä on omanikin. En ole missään kaupassa Suomessa niitä nähnyt myytävän, mutta toisaalta minun elinpiirini on rajoittunut Turkuun, joten saattaahan niitä löytyä.
Varmaan jostain iibeistä löytyisi, mutta en uskalla sinne. Mikään ei vielä ole ollut tarpeeksi houkuttelevaa.
VastaaPoistaPolaroid-filmejä tehdään kyllä mielestäni vielä, mutta se perus X-70 on lopetettu. Siihenkin on toki kikkansa, miten sitä syöviä kameroita saa modattua niin, että niihin käy muutkin filmit. Niitä kikkoja en ole jaksanut selvittää, siksi omistan kaksi kameraa, joiden toimintakunnosta en edelleenkään tiedä, kun en koskaan ole päässyt kuvaamaan.
Vuohenjuusto-punajuuripaistoksesta tuli muuten hyvää! Tosin laitoin liian vähän vuohenjuustoa, koska vuoka alkoi näyttää yksinkertaisuuttaan epäilyttävältä. Mutta yksinkertaiset asiathan ovat lopulta parhaita...
VastaaPoistaParisuhdelahjoista: Mun mielestä toiselta ei tarvitse lahjoja, jos jo muutenkin tietää toisen tuntevan minut ja välittävän. Kun minä en aiemmissa suhteissa tiennyt, halusin saada tietää lahjojen kautta. Rikun kanssa kaikki, mutta lahjatkin, on kertonut tuntemisesta ja välittämisestä; siksi lahjat ovat nykyään mukava piriste, mutta voitaisiin sopia lahjattomuudestakin. Tolkuttoman huonot lahjat kyllä mun mielestä kertoo jostakin, jos niitä siis saa AINA. Mutta jos kyse on vaate-, sisustus- tai muusta henk.koht. esteettisestä mausta, ei musta voi olettaakaan toisen osuvan tällaisissa lahjoissa oikeaan, enkä ainakaan itse yrittäisikään niin riskaabeleja lahjoja antaa.
VastaaPoistaJa musta voisit ihan hyvin ensi marraskuussa lähettää perheellesi lahjalistan, koska heille tuntuu olevan tärkeintä antaa JOTAKIN, ei niinkään päästä näyttämään, kuinka mahtavasti he osaavatkaan sinua jollain osuvalla jutulla ilahduttaa.