Olen kesän miettinyt, miten tällaisista asioista kirjoitetaan. Nyt viimeisinä aikoina tämä tapa tuntuu oikealta. Nyt aloitan. Tässä taustalla soi tahdikas mutta haikeamollinen musiikki.
Pääsin, vaisu huutomerkki. Annan tälle kuitenkin oman rivinsä.
Sitten jatkan näin: Jos joku olisi keväällä tiennyt kertoa, että kaikki tämä hiki, itku ja kulutettu luentopaperi korvataan ja palkitaan asiaankuuluvalla tavalla, olisin aivan varmasti haljennut. Nyt vain väsyttää. Bakkanaaleissa en saanut suutani auki, olisin halunnut nostaa sata maljaa, mutta sen sijaan katselin ympärilleni ja ikävöin äitiäni. Tällaisen kesän jälkeen, jota on leimannut kuolema kuolema kuolema, itku ja jatkuva juoksu, haluaisin vain maksaa laskut, hengittää ja pestä pyykkiä. Tällaista kesää on leimannut aika ja sen rajallisuus: aina on juna joka lähtee, kauppa joka menee kiinni, kaksikymmentä viestiä joihin on vastaamatta, tunti aikaa, minuutti aikaa, etsin itsestäni kohtaa johon kasvaa syöpä, elämä aikaa.
Luulen, että minusta on nyt tullut tarpeeksi iso. Luulen, etten jaksa juuri enää kasvaa. Vaaditaan kuolema, että äidistäni tulee äitini, minusta tulee tytär, mieli on juuri tarpeeksi viisas vapauttaakseen pakon edessä resursseja pahalta hyvälle. (Mitä tarvitaan, jotta saan kokonaisen perheen?) Se avaa suurimmat lukot: minulla on historia, olen jostain kotoisin, juuri josta ammennan. Näen itseni ensimmäistä kertaa kokonaisena, naisena, loogisena ja arvokkaana jatkumona. Ryhtini kohentuu. Jalkani näyttävät aikuisen jaloilta. Minua kuvataan sanankääntein, joita en uskonut kuulevani, olen jonkun mielestä ”ren-to” ja ”vah-va”, asustani puhuttaessa käytetään sanaa ”avantgarde”. Kirjailija katsoo minua ja kysyy, mitä minulle oikein on tapahtumassa. Jotain hyvää, vastaan.
Viikon päästä asutaan Turussa. Turussa, huutomerkki. Mitä sitten tapahtuu, siitä kerron sitten, kun tiedän, miten sellaisista asioista kerrotaan, mikä se sellainen Turku on. Luultavasti minusta tulee tutustuttuani 27 uuteen ihmiseen, uuteen kaupunkiin, lähikauppaan ja maisterintutkintoon, opeteltuani tapetoimaan ja aloitettuani kaiken alusta - pidemmällä tähtäimellä helvetin onnellinen.
Lopetan tähän: Kesä, jolloin en ehtinyt mitään mutta jolloin tapahtui aivan kaikki, mitä tapahtua voi. Olen miettinyt sukunimeni vaihtamista.
Oletko miettinyt sukunimen vaihtamista avioaikein vai uuden nimen luomisaikein? Minä olen tehnyt jälkimmäistä.
VastaaPoistaOlisi kiva olla yksi niistä 27 uudesta ihmisestä, joihin tulet Turussa tutustumaan!
- Pauliina
Olen miettinyt äidin tyttönimen ottamista. Tunnen kuuluvani suuresti enemmän siihen sukuun, ja sitä paitsi nimi on harvinainen, ehkä vaarassa hävitä. Nyt tuntuu, että nimenkin voisi uusia, kun on uusi nainen.
VastaaPoistaVoisit olla 28.! Olen ajatellut samaa, kiva että sanoit noin.
Pääsit! (Suuri, riehakas huutomerkki.)
VastaaPoistaJotakin hyvää on selvästi tapahtumassa. Ota se toinen nimi. Merkiksi ja jatkettavaksi.
Sata huutomerkkiä! (Kiitos.) Tiesin, että täällä on ihmisiä jotka tietävät kuitenkin tämän painon.
VastaaPoistaOnko se sitten selänkääntö toiselle suvulle sellainen nimen vaihtaminen? Ja entä jos tässä pitää naimisiin ja sitten haluan taas kivemman nimen?
Sanoisin että se on sitten sen ajan murhe - mutten kuitenkaan ajattele niin. Miettisin itse kuitenkin tuota samaa. Ja vielä se syistä huonoin: mitä se ja se ajattelee...ottaako joku nokkiinsa.
VastaaPoistaMieti mitä muuta voi tehdä tilanteessa missä on juuri saanut historian, tullun naiseksi ja on helvetin onnellinen.
Ei sitä ihan sivuuttaakaan voi!
Voi että kun olisi hyvät ja oikeat sanat hyvässä ja oikeassa järjestyksessä. Onnea, hyvää matkaa, hyvä ettet haljennut, muista hengittää ja pese vaikka välillä pyykit. Olet tosi hieno nainen, ja varmaan tiedätkin, etten tarkoita hienoa naista niinkuin dior ja joku puuhka, huulipunat jne, vaan Hieno Nainen.
VastaaPoista"Jotain hyvää."!!! Tuossa on lausahdus luottamusta täynnä, ihana.
Hieno Nainen, sekin vielä! Musta tuntuukin aika hienolta. Musta te ootte aivan ihania. Muistan taas, miksi kirjoittaminen on niin hienoa, miksi olen tehnyt tätä nämä kuusi vuotta. Tosielämän ihmiset sanoo, että aijaa, onnea (ei huutomerkkiä). Täällä tuntuu välillä helpommalta hengittää.
VastaaPoistaEn muista tienneeni, että käyt täällä suunnalla. Mutta tietysti, täällä käykin juuri parhaimmat tyypit.
Jaa, hittolainen, enkö ole muistanut älähdellä olemassaoloni merkiksi! Täällä olen. Hymyjä meille!
VastaaPoistaHej.
VastaaPoistaTiesin että pääset. Alan opiskelua vierestä seuranneena, toivotan runsaasti jaksamista ja lukuintoa.
Mitä sukunimiin tulee, olen vaihdon kannalla. Yleensäkin maailmassa tulisi tehdä enemmän just siten kuin parhaalta tuntuu.
Kaikkea kivaa. Toivon tulevani teelle, jos joskus Turkuun harhaudun.
Löysin tänne Maijjan kautta tänään. Luen joskus koko blogisi alusta asti, mutta en tänään.
VastaaPoistaKirjoitat niin kuin minäkin unissani luulen osaavani.
Sanna: Toivottavasti pääset kärryille. Kiitos ja tervetuloa!
VastaaPoistatulin taas kyttäämään onko uutta.
VastaaPoistapiilomaja: Ajatuksia jäsennellään ja jalostetaan!
VastaaPoista