Tämä ei jäsenny, ei jalostu tästä puhtaammaksi, en vielä tiedä mitä tämä tarkoittaa:
Turkuun muuttaminen tuntuu ensin aika tavalla samalta kuin maastakarkoitus Pihtiputaalle.
Turkuun muuttaminen tuntuu ensin aika tavalla samalta kuin maastakarkoitus Pihtiputaalle.
Turku,
ylämäkineen
pyöräilykulttuureineen
risteilyturisteineen
laiskoine vedenpaineineen ja
lounaismurteineen.
Ensin se tuntuu siltä - ja sitten se tuntuu aina vain siltä. Kuvitelkaa minut kartalle, Turussa minä olen, täältä minä heilutan kun kuljette ohi, junamatkalla on joku Humppila, hump-hump.
Isot pyörät pyörii. Palaan vähän väliä kevääseen ja kesään, on itkuja kuukausien takaa. Kertaan taas kaiken: suunnaton voimantunto ja ennenkuulumaton itsevarmuus, muistan lämmöllä lukusalia, pystyyn nostettu leuka, jumalauta perkele!. Sitten tyhjää, sitten se ruumisarkku, sitten tämä Turku missä kaikki nollautuu. En saa kavereita, koska en tee alasti kärrynpyöriä kauppatorilla, otan ruokaa kasvisjonosta enkä pidä toisten hihoissa roikkumisesta. Ne saa olon tuntumaan typerältä, olen se tosikko jolla on aina samat housut. Ne ei tiedä, mitä tämä kaikki tarkoittaa, mitä se vaati, etten ole pelkkä tosikko, että on mulla muitakin housuja, kokonainen oma maailma jossa olen vahva, ja paljon ajatuksia. Ettei olla vain kääntymässä, tässä on kaikki mitä meillä on. Sitten on isoja kirjoja, uudet vahvan naisen kengät, uusi kiire josta pelottavalla tavalla nautin. Kasvan pituutta jatkuvasti kasvavien vaatimusten tahdissa, en tiennyt että minusta on tähän. En vain halua tehdä kärrynpyöriä kauppatorilla, alasti.
Silti: ajoittain näen kirkkain silmin, että luoja, ettei paremmin voisi olla. Tämän täytyy tapahtua.
Osaan kyllä ääripäät. Mielessä ruuhkavuodet.
Näin sut ehkä kerran Macchiavellissa! Tosin tiedostin tämän vasta jälkikäteen, sillä ensin vain mietin, että mistä nuo kengät on ostettu tarvitsen samanlaiset ja miksi tuo ihminen näyttää etäisesti tutulta. -Pauliina
VastaaPoistaIik, sitä vähän pelkäsinkin. Mäkin näin ehkä sut, tuijotin typerästi ja sen jälkeen esitin etten huomannut mitään ja melkein kompastuin ja ajattelin vain, että miltä nämä mun kengät nyt näyttää (vinkkinä: Vagabondit, mutta en ole nähnyt niitä missään muualla kuin Tampereella). Se on kummallinen tunne se, kun näkee kasvot joita ei tunne mutta jotka tuntee. Hyvä nyt, kun tämä tuli sanottua.
VastaaPoistaEikun oikeesti hei. Ensi kerralla sanon hei. Oon myöskin pyöritellyt, että voisko sua pyytää joskus kahvitreffeille tai muuta, tässä kaupungissa tuntuu juuri nyt olevan aivan liian vähän mitään hyvää.
Ne kengät saattaa olla samat, joita sovitin Myllyssä. En ostanut, koska köyhyys nakersi. Kadun syvästi.
VastaaPoistaMennään kahvitreffeille! Muhun tuskin törmää enää Educariumilla/Publicumilla, sillä kasvatustieteen syksyn luennot on jo kuunneltu ja käyn harvoin Macchiavellissa, koska siellä tuntuu olevan yliopiston kehnoin kasvisruoka. Suosin ÅA:n ruokaloita ja Kasviskeidasta, voisin tutustuttaa sut niihin, jos ovat vielä vieraita. -Pauliina
On taas kiitettävä tuosta musiikista johon linkkasit. Uutta minulle. Hyvää.
VastaaPoistaPauliina: Köyhyys muakin nakersi, mutta myyjä pakotti. Nerokkaat kengät: luulin ostavani matalat kengät, mutta niissä onkin salainen korko josta kuuluu kaiken lisäksi kyseenalaisen hieno auktoriteettikopina. No, se kengistä. Mua vähän kyllä pelottaa tällaiset kahvitreffit.
VastaaPoistapiilomaja: Eiks je, vaikka/koska se on käytännössä katsoen turkulaista.
Kahvitreffit on mukavuusalueen ulkopuolella, siksi varsin epäilyttäviä, mutta jos satut unohtamaan mahdollisen vaivaannuttavuuden ja epämukavuuden ynnä muun, niin sitten! - Pauliina
VastaaPoistaMitä sulle kuuluu?
VastaaPoistaTerveisiÄ Brysselistä.
Ensilumi laskeutuu mÄrkänä.
piilomaja: Olen kohta kuukauden miettinyt, mitä vastata, kun joku kysyy että mitä kuuluu. Tiedätkö, kun ei oikein voi kertoa. Nyt tiedän, mitä vastata, ja aion kirjoittaa siitä.
VastaaPoista