En voi kertoa, mitä unta viime yönä näin, koska siinä isäni söi äitini. Kun kysyt, mitä kuuluu, en puhu totta, koska kuulumisissani on jatkuvasti kyse jutustelulle liian isoista ja verisistä asioista. On vaikeaa keksiä sanottavaa yhtään mihinkään. Keskustelut kanssani joko eivät etene - tai kiihtyvät sekunnissa nollasta sataan. Useimpien mielestä olen pelottava.
Olen kirjoittanut tämän merkinnän neljällä eri tavalla. Seison kaupassa paita käsissäni empien niin kauan, että minuun kiinnitetään huomiota. En ole pitänyt vapaata syyskuun jälkeen. Olen jäljessä tenteissä, koska käytin juuri kaksi kuukautta kaiken päälaelleen kääntämiseen. Olen kokeillut ajatusta eroamisesta, yksiöstä, mahdollisuutta johonkin toiseen rakastumisesta. Huonoja ajatuksia, vääriä, ei vaiskaan. Mennään niin pitkälle, että tullaan jonnekin missä ei vielä olla oltu. Olen varannut asuntoja, perunut näyttöjä, maksanut sakkoja, soittanut sellaisia puheluita joita ei kuuluisi soittaa. On kasvava lista menetettyjä kasvoja, typerien ratkaisujen sarja: kiinteistönvälittäjiä, koirankasvattajia, vuokranantajia, luennoitsijoita, kaikki tuntemani ihmiset. En lakkaa olemasta sekaisin. Hävettää. Väsyttää.
Teen jatkuvasti niin kovasti töitä jonkun kaukaisen onnellisuuteni eteen, isoja ratkaisuja ja järjestelyitä, etten mitenkään jaksa olla onnellinen juuri nyt. Olen äärimmilleni pingottunut, niin kireä että soin, herään öisin siihen että olen päästä varpaisiin jännittynyt. En osaa nauttia mistään enkä hetkeksikään rentoudu. En hetkeksikään. Suurin unelmani on hypnoosi tai äkkilähtö, mutta olen sattumalta juuri aloittanut koulutusohjelmassa, jossa kehitetään ammatti-identiteettiä ympäri vuorokauden tai verkostoidutaan jatkuvasti Ruotsin-laivalla. Olen ensimmäisellä vuosikurssilla, ja jo nyt en halua tietää enää enempää. Kotiläksyt on voimiavieviä. Tarkastele itseäsi, reflektoi, tiedosta. En halua tietää enempää, mutta minun täytyy tietää vielä paljon enemmän.
Mieli on nerokas: antaa seuraavan tehtävän heti kun olen vasta juuri ja juuri taas valmis, vetää maton alta heti kun olen aikeissa hengittää. Isäni on alkanut soittaa outoja puheluita.
Mieli on nerokas: antaa seuraavan tehtävän heti kun olen vasta juuri ja juuri taas valmis, vetää maton alta heti kun olen aikeissa hengittää. Isäni on alkanut soittaa outoja puheluita.
Minua huimaa tämä vauhti, jolla muutun, minua ei enää tunnisteta Tampereella. Kerään ympärilleni välineitä, joilla hallita edes jotain: kirjoja, tietoisuusjoogan ja metalligrafiikan kurssi. Jos nämä ei auta, kokeilen tajunnanlaajentajia.
Elämä: toinen näytös.
Elämä: toinen näytös.
NYT: Junip – Without you
P.S.
Salviavoipasta
paketti tuoreita pinaatti-ricottaravioleja
puska tuoretta salviaa
puoli pakettia voita
parmesaania
mustapippuria
Sulata voi pannulla ja lisää salvianlehdet, kun voi poreilee. Anna muhia kunnes salvianlehdet muuttuvat tummiksi. Kaada pastan päälle, mausta parmesaanilla ja mustapippurilla. Kuohuviini välttämättömänä seuralaisena.
Minulle tulee tästä mieleen henkilöhahmot joita alkaa päähäni tulla kun kirjoitan. Joskus muutenkin.
VastaaPoistaMietin mistä se kaikki väkivalta ja juuri se sinne niin pitkälle meneminen ettei olla vielä käyty. Se on ilmiselvästi minua ja minussa, mutta tulee kai sitten esille enää (?) vain kirjoituksiin. Enkä voi niitä oikein kenellekään näyttää. Ymmärrät varmasti miksi.
Tuijottelen tässä ruutua mutten osaa lisätä mitään.
Haluan sanoa vielä että olet yksi parhaita lukemiani kirjoittajia.
Minä puolestani toivoisin, että voisin joskus kirjoittaa ilman, että kukaan tietää, onko se totta vai ei. Olen tehnyt itselleni ikävän umpikujan, täällä on enää vähän leikkimisen varaa. Sinullahan on fiktiokin käytössäsi, kaikki välineet ja vermeet!
VastaaPoistaKai kaikki ihmismielet ajattelee vaikka ja mitä, pahaakin, ei sellaiselta kuvastolta voi nykymaailmassa välttyä eikä sitä kai pidä pelästyä, enemminkin sellaista voisi mielenkiinnolla tutkia. Onneksi se ei kenestäkään luonteena kerro vielä mitään, mutta niin, ymmärrän, on liikaa tosikkoja ja kapeakatseisia ja pelokkaita.
Arvostan kovasti sanojasi, pidän sinua aikamoisena naisena.
Jatkan koska tuli mieleen lisää.
VastaaPoistaOlen onnellinen siitä että keksin idean Dubletista. Siellä voi vapaasti (vapaammin) kirjoittaa totta-eivaiskaan -juttujakin. Kirjoittaa "minänä" muttei ehkä kuitenkaan.
Huomaan että "suojelen" esim. vanhempiani joiden tiedän lukevan blogiani. Pelkään heidän pelästystään jos kirjoitan Piilomajan puolella ihan sitä mitä päässä toisinaan on. YStävätkin voivat huolestua. Toisinaan sanat otetaan just eikä melkein eikä siitä aina seuraa hyvää.
Niinpä, ymmärrän. Sääli silti. Että täytyy varoa.
VastaaPoista(miksei kukaan muu sano mitään?)
VastaaPoistaSääli - tai oikeastaan säälittävää, ja nimenomaan se että oletan läheisten pelästyvän, huolestuvan. Ehkä he ajattelevatkin: alkaisi tuokin vihdoin kirjoittaa rehellisesti ja ihan kaikesta!
Kokeillaanko? Vedetään kamalat sosiaalipornoöverit ja satuillaan oikein olan takaa, pannaan toteen vielä reilusti omaa lisää päälle! Luultavasti kukaan ei täällä ainakaan kiinnittäisi mitään huomiota. (Ehkä kokeilen.)
VastaaPoista