Asiat kumuloituvat, vuosi 2010 oli taas kaikkien aikojen paras ja pahin. Jos vuosi olisi video, se olisi niin nopea ettei yksittäisiä liikkeitä tai hahmoja voisi erottaa, kylmä valo, välissä lyhyitä jaksoja jolloin vauhti äkisti seisahtuisi, toimintaelokuvien hidastukset, lämmin valo.
Sellainen olen nykyisin. Teen lattiaan polkua arkisten, välttämättömien toimintojen välille, en vilkuile sivuilleni, muistan kyllä pitää hartiat korvissa ja katsokin, jos joku minut pysäyttää tai laittaa aloilleen makaamaan niin että joudun itseni kanssa tekemisiin. Yritän raivokkaasti r e n - t o u - t u a, tiedän kyllä mitä oikein pelkään. On parempi pysyä liikkeessä. Sitten jokin leikkaantuu, jokin vaihe päättyy ja ennen seuraavan alkua välissä on päivä tai kaksi, ravistelen ensin päätäni tokkuraisena. Sitten - uusin vaatekaappini!, leikkautan hiukseni!, kuuntelen musiikkia tosi kovalla!, rakastan kaikkea mikä liikkuu! ja sitäkin mikä ei!, raivosiivoan, uskon voivani lentää ja kirjoitan. Minussa ei ole portaatonta säätöä.
Harvalle riittää, että elää kuutena päivänä vuodessa. Harvalle riittää puoliksi eletty elämä, sen alkamista on odotettava ensin 30 vuotta (optimistinen arvio). Ei sen pitäisi riittää.
Kehittyvä persoonani vaatii äärettömästi tilaa, ja minä osaan kyllä vaatia ja otan kaiken sen, kaiken tilan joka minulle suinkin suodaan. Minun kanssani on syytä olla vahva, imen kuiviin kaiken kilometrin säteellä. Keskeneräinen on loputtoman itsekäs.
Huomaan että vasen jalkani astuu vinoon, nilkkaa särkee. En muista ettei minusta ole neulomaan, suunnittelen taas villapaitaa. En muista ettei minusta ole oikein mihinkään, yritän korjata asioita lähtökohtaisesti tuhoontuomituilla tavoilla jotka johtavat siihen, että uskon entistä varmemmin, ettei minusta ole oikein mihinkään. Juuri nyt on vaikea nähdä kymmenen vuoden päähän. En aina ole varma olenko paras sijoituskohde valtion kuntoutusrahoille, saadaanko minusta kunnollista veronmaksajaa, tasavertaista puolisoa, äitiä, pitkäaikaista vuokralaista tai aikuista tytärtä, naurettavin ajatus että psykologia. 24 vuotta tuntuu usein yhdeltä suurelta sumeiden näköhavaintojen varassa tehtyjen emämokien sarjalta, suunnattoman häpeän jatkumolta. En todella tiennyt, että olen edelleen näin sekaisin - vaikkakin minulle toistuvasti kerrotaan, että olosuhteisiin nähden olen ihmeen vähän sekaisin. Kaivan parketin alle syvenevää kuoppaa, aion vajota maan alle.
Liityn Varsinais-Suomen Kaistapäät -yhdistykseen. VASKA:n ”Mieli rikki, anna anteeksi” -pinssi oikeuttaa invapysäköintiin, 50 %:n psykoterapia-alennukseen – ja mikä onnekkainta, edesvastuuttomiin, lapsenomaisiin ratkaisuihin ja käyttäytymiseen. Kirjailijalle myönnetään hengenpelastusmitali tunnustuksena toisen ihmisen hengen pelastamisesta uhkaavasta vaarasta erittäin rohkealla ja hengenvaaran uhalla tehdystä teosta.
Tulit mieleeni kun näin yhdessä vanhassa lehdessä vanhoista (vanhavanhavanha) hopealusikoista tehtyjä koruja. Muistin että sinä teit sellaisia myös, eikö se niin ollut/ Vieläkö teet?
VastaaPoistaMinussakaan ei ole portaatonta säätöä.
Ja vielä; ilahduin kun olit kirjoitanut.
Näin oli. Oon nykyisin enää tilausaskartelija, ei ne oikein enää tunnu omalta jutulta eikä pää pelaa, siksi luovuus ei riitä. Musla-lusikoita on jemmassa kyllä.
VastaaPoistaOot aika uskollinen kommentaattori.
Selevä. Haluaisin tilata korun mutta ensin pitäisi tietysti itselleen selvittää että millaisen.
VastaaPoistaOlen uskollinen sellaisille joiden tekstit ovat koskettaneet. Sitä paitsi sinä "esittelit" mulle Elbown eikä se ole ihan mitätön juttu sekään.
Minäkin haluan olla uskollinen kommentaattori ja siksi älähdän ilmoille! Minulle myös vuosi 2010 oli paras ja pahin. Tapahtui parhaimmat, tapahtui pahimmat. Luojan kiitos se on nyt ohi, jäljelle jäi pitkän tivolipäivän jälkeinen olo.
VastaaPoistaMinulla vinoon menee oikea koipi. Kuuntelen usein musiikkia tosi kovalla ja muistan hyvällä niitä lusikkakorujasi, joita piilomajassakin muistetaan! Loppukirjoituksesta puhut ihan palturia?
piilomaja: Määhän teen sulle justiinsa semmosen kun sanot. Oon tehnyt korviksia kahvilusikoiden kummistakin päistä, ja niistä Muslista varsinkin tulee kivat, vähän pitkänmalliset sirot. Kiva kun jaksat muistaa Elbowin, musta tuntuu tärkeältä jakaa aina musiikkikin joka on soinut kirjoittaessa taustalla tai tuntuu muuten ajankohtaiselta.
VastaaPoistamaijja: Te ootte kivoja, te kommentaattorit. Tämänkin kirjoituksen jälkeen oli aika nolo olo, osaisinpa kirjoittaa vain kepeästi ja hauskasti enkä olisi näin järjettömän tosissani (lukuunottamatta sitä pientä palturia, itseironiaa) ja avoimesti rikki. Asiat on niin isoja, että niistä on kuitenkin kirjoitettava vähän epämääräisesti, ja saako siitä sitten enää mitään irti. Oon lukenut sun vuosikatsausta, miettinyt taas että osaisinpa olla noin.
Korvakorut on täysin eieiei, en pidä ikinä. Ajatttelin lähinnä joko jotakin kaulaan tai sitten jotakin juttua jonka saan ranteeseen. Palaan vaikka sähköpostilla kohta puoliin ja sönkkään tarkemmin.
VastaaPoistaSamaa epämääräisyyttä kannan ja välillä mietin aloittaa kaikessa hiljaisuudessa rinnakkaistodellisen blogin, ei sinä maijjana jota lukee esim äiti ja lukematon määrä niitä ihmisiä jotka ei kerro lukevansa mutta joista sen aistin. Odotella: huomaako joku blogi-ihminen että se olenkin minä... Toisaalta väliäkö tuolla, olen mikä olen ja kerron mitä haluan. Sinä kirjoitat kepeästi ja koskettavan hauskastikin isoista ja painavista asioista.
VastaaPoista